Kirjassa seurataan aluksi 1700- ja 1800-luvuilla nykyisen Keski-Suomen alueella eläneiden Keskisten ja Kankaisten vaiheita. Sukujen nuoret solmivat 1900-luvun alussa ”tuplanaimakaupat” ja ennen pitkään syntyi uusia sukuyhteyksiä: Jokiset, Hänniset, Korpelat ja Särkät. Kirjassa kerrotaan näistä suvuista ja vanhat sekä uudet valokuvat täydentävät tarinaa. Myös naapuritarinat ovat oiva lisä kirjan antiin. Runsaasti huomiota kirjassa saavat Alma o.s. Keskinen ja Matti Kankainen, jotka muuttivat vuonna 1918 Jyväskylän kaupunkiin ja heistä sukeutui yrittäjäpariskunta, joka loi tyhjästä yli kolmen miljoonan euron omaisuuden. Heidän tyttärensä, Sanni, osallistui myös perheen omaisuuden kartuttamiseen ja säilyttämiseen ja hän testamenttasi vuonna 2019 koko jättiomaisuutensa kahdelle nuorelle ”kehityskykyiselle” naiselle. Kirjan lopussa on sukujen historiaan liittyvä kuvakooste ”Pönttövuoren tunneli - aikansa rakennusihme”.