Ladataan…

Sukututkijan verkkokauppa

Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla (2016)
Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla (2016)
Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla (2016)
Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla (2016)
Sisällysluettelo 1/4
Sisällysluettelo 1/4
Sisällysluettelo 2/4
Sisällysluettelo 2/4
Sisällysluettelo 3/4
Sisällysluettelo 3/4
Sisällysluettelo 4/4
Sisällysluettelo 4/4
Hinta
64,00 €

Matti J. Kankaanpää: Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla. Bookwell Oy, Portoo 2016, T:mi Toiset Aijat, 790 sivua, B5, kovakant. ISBN 978-952-99106-9-4. 

Huom! Hinta sisältää toimituskulut.

”Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla” on tutkimus suomalaisesta ratsuväestä 1550-luvulta vuoteen 1809. 

Sisältää karttoja 29 ja kaavioita 9, joista enimmät on varta vasten tähän kirjaan piirretty.

Kirjaan on piirretty myös lippujen teemoja ja ratsuväen eskadroona.

Kaikki alkoi vaatimattomasti, kun Kustaa Vaasan Venäjänsodan aikana 1550-luvulla muodostettiin suomalaisista ratsumiehistä oma lippue. Kaksi ja puolisataa vuotta myöhemmin Suomen sodan aikana ratsuväkeä oli pieninä komppanioina ripoteltuna joka puolelle armeijaa. Suurimmillaan aivan 1700-luvun alussa suomalaista ratsuväkeä oli rakuunat mukaan lukien täyden kaksinnuksen ja ylimääräisten yksiköiden asettamisen jälkeen yli 7000. Näihin vuosiin mahtui paljon.

Ratsuväen kehitykselle sodat Puolaa vastaan olivat merkittävämpiä kuin sotiminen Venäjää vastaan. Puola-Liettuan ratsuväki oli Euroopan parasta. Katastrofien kautta, kuten Kirkholmassa 1605 opittiin hitaasti mutta varmasti sotimaan ratsain. Kustaa Adolfin uudistukset tekivät armeijasta tehokkaan. Suomalaiset ratsumiehet olivat pääosassa, kun puolalais-liettualainen ratsuarmeija lyötiin Wallhofissa 1626. Tapa taistella rajuilla hyökkäyksillä tiheissä muodostelmissa oli opittu puolalaisilta. Näiden tärkein ase oli peitsi. Ruotsalaiset ja suomalaiset näiden mukana luottivat pitkäteräisiin miekkoihinsa. Pistoolit olivat täydentävänä aseena. Upseerit kärjessä eskadroona ryntäsi miekka kädessä täyttä laukkaa suoraan vastustajan päälle, pistääkseen ei hakatakseen.

Ruotsin osallistuessa suureen Saksan sotaan (1630-1648) ratsuväki oli se, joka voitti lukemattomat kahakat ja ratkaisi kenttätaistelut. Armeijoista tuli suuria ja kansalliset joukot (suomalaiset ja ruotsalaiset) jäivät niissä vähemmistöksi. Suomalaiselle ratsuväelle suurista kamppailuista merkittävimmät olivat Wittstock 1636 ja Leipzig 1642. Suomalaiset ratsueskadroonat tulivat laivoilla Itämeren poikki Pommeriin. Sieltä ne ravasivat hevosillaan aina Reinin taakse lännessä, Bodensjön ja Baijerin seuduille Tonavan eteläpuolella sekä idässä Böömiin, Määriin ja Sleesiaan asti. Nimiä lähteissä on paljon. Monet niistä ovat vaikeita paikallistaa.

Suurta Saksan sotaa seurasi kolme sotaa kolmen eri Kaarle-kuninkaan johdolla. Nämä Pohjansodat olivat kovia, mutta hyvin erilaisia sotia. Kaarle X Kustaan aikana (1655-1660) sodittin Liettuassa, Puolassa, Tanskassa, Itämerenmaakunnissa ja Suomessa. Kaarle XI aikaisia sotia (1675-1679) ruotsalaiset kutsuvat Skånen sodaksi. Suomalaisittain olivat merkittäviä myös sotanäyttämöt Pommerissa ja Preussissa. Näissä sodissa uusi aselaji rakuunat kärsi muita enemmän.

Suomalaiset sotivat monen sotapäällikön johdolla kuten Kustaa Adolf, Johan Banér, Lennart Torstensson, Kaarle X Kustaa ja Otto Wilhelm Königsmarck. Moni on lukenut Lundin taistelusta 1676, mutta kuinka moni tietää esimerkiksi katastrofista Bornholmin luona 1678 tai on kuullut Ruotsin surkeimmasta sotaretkestä Preussiin talvella 1678-1679.

Omien otsikoidensa alla on kerrottu kaikista suomalaisista rarsuväen yksiköistä komppaniatasolle asti. Päälliköistä voi muistaa Åke Tott ja Torsten Stålhandske lisäksi sellaiset kuin Thuro Bielke, Johan Wittenberg, Johan Printz, Henrik Horn, Fabian Berndes ja Clas Johan Baranoff. Lähteistä on poimittu luetteloita päällystöstä ja laskettu tilastotietoja kuolleista, vangituista, kaatuneista jne.

Kolmas Pohjansota Kaarle XII aikana tunnetaan suurena Pohjansotana (1700-1721), josta olen kirjoittanut erillisen kirjan (Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset, 2001). Sen jälkeen kaikki ratsuväki Suomessa oli rakuunoita. Seuraavat sodat sodittiin valtakunnan rajojen sisällä. Ratsuväen merkitys muuttui. Maasto Suomessa ei sopimut ratsueskadroonille. Oli paljon järviä, suuria soita ja tiheitä metsiä. Niinpä vuonna 1790 sattui, että Turun ja Porin läänin henkirakuunat sekä Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsumiehet komennettiin saaristolaivaston laivoihin. Hevoset annettiin tykistön käyttöön. Ratsumiehet olivat mukana laivaston sotilaina niin Viipurin kujanjuoksussa kuin kuuluisassa Ruotsinsalmen meritaistelussa!

1790-luvulla yli puolet ratsuväestä muutettiin jalkaväeksi. Jäljelle jäänyt ratsuväki osallistui Suomen sotaan ja viimeiset olivat paikalla, kun von Döbeln Uumajan torilla hyvästeli suomalaisen sotaväen 8.10.1809.

Ei ole montaa kirjaa, joka käsittelee näitä sotaretkiä samalla tarkkuudella yhdessä ja samassa niteessä kuin tämä kirja – laatuaan ensimmäinen suomeksi.

Ostoskorisi on tyhjä